LAPSJATK
98 05 16 Aloitan tämän kappaleen muistelmia siitä,kun valmistuin lääkäriksi. Monen vuoden työ ja tuska oli sitten loppu ja vähän valoisampi tulevaisuus odotti.
Minä kuten monet muutkin kandidaatit olivat lopputenttejä suorittaessaan jo lääkärin työssä, tavallisesti kunnanlääkäreinä. Olin suorittanut jo kaikki vaadittavat klinikkapalvelut ja saanut vihdoin kaikki tentitkin hyväksyttyä. Olin Hankasalmen
kunnanlääkärinä elo-syyskuussa 1963. Tuli ilmoitus, että todistusten jako publiikki,kuten sitä sanotaan olisi määrättunä päivänä ja että samalla saisimme lääkärinvaltakirjamme. Äitini oli ollut mukanani Hankasalmella ja ajoimme minun autollamme matkan. Helsingissä odotti sitten publiikki, joka siihen aikaan oli hyvin juhlallinen toimitus. Miesten oli ehdottomasti pukeuduuttava frakkiin. Eihän minulla sellaista tietysti ollut,mutta se sittten satiin lainattua puukuvuokramosta. Yliopistolla sitten mentiin vuorollammme suureen huoneeseen,jossa oli u:n muotoinen pöytä, jossa kaikki tiedekunnan yli 20 professoria istuivat. Siinä oli sittten marssittava heidän silmätikkunaan pöydän perälle jossa saatiin todistukset, että herra on nyt sitten lääkäri ja onneksi olkoon. Tämän jälkeen haettiin läheisestä lääkintöhallituksesta sen
siunauspaperit ja sitten mentiin apteekkiin ja kirjoitettiin spriiresepti,, että saisiko tuota. No saatiinhan sitä,kun jo niidenkin papereissa oli meidän nimet, että kyllä sopii.
Tunnelma oli mahtava, harvoin ihminen voi tuntea sellaista, kun on saavutttanuut senn mikä tuntui mahdottomalta. Ajettiin sitten yöllä äidin kanssa takaisin sinne
Hankasalmelle ,koska minulla olisi siellä jo aamulla vastaanotto. Aamuhämärissää
lähestyiimme Hannkkasalmea,kun tiellä oli yhtäkkiä teeriparvi hiekkaa syömässä,kuten niiden on tapana. Painoin kaassua ja jäihän yksi iso teeri sittten sinne
tielle kellilleen, Ei se ollut pahasti vaurioitunut, sennverran ettei lentämään pystynyt.
Hankasalmella äiti sitten laittoi siitä teerestä juhlapäivällisen valmistumiseni kunniaksi. Hankasalmen ajoilta ei ole jänyt muistiin kuin muutama asiaa.Ensimmäinen oli tietysti se, kun ensimmäisen kerran aloitin vastaanottoni tultuani Helsingistä ja valmistuttuani lääketieteen lisensiaatiksi ja lailliseksi lääkäriksi. Oli mahtava tunne kun sai kirjoittaaa reseptiin: Niilo Remes lääket lis. Kerran olimme äidin kanssa kävelemässä ja totesimme, että tien vieressä oli erittäin runsaasti syötäviä sieniä, meillä ei kuitenkaan ollut mukana mitään astioita,joten päätettiin tulla seuraavana päivänä isojen korien kanssa. Yöllä oli kuitenkin ollut jo pakkanen , tällä kertaa tavallista aikaisemmin syksyllä ja kaikki sienet olivat paleltuneet. Toinenasia joka liittyy myös näihin yöpakkasiin: eräänä aamuna tuli vastaanotolleni mustalaisnainen kahden pienen lapsensa kanssa. Molemmat olivat paljasjaloin sillä äskettäinhän oli tavallaan vielä kesä. Pihalla olivat kuitenkin lammikot vielä aamulla jäässä ja molemmat lapset olivat kovin nuhaisia. Mustalaisnainen tuli kunnan lapulla, joka merkitsi sitä, että lääkärissäkäynnin ja lääkkeet maksoi kunta, kun potilas katsottiin varattomaksi. Mustalaisnainen selvitti, että hän on joutunut hakemaan lapun kunnallta ,kun perheen huoltaja Janne oli joutunut vankilaan viinanmyynnistä kiinni, se kun oli valtion monopoli. Ennen oli Jannne elättänyt perheensä tällä myynnillä. Tuli mieleeni, että olisi tullut yhteiskunnalle halvemmaksi antaa Jannen elättää perheensä tällä viinanmyynnillä, kuin että pistää hänet vankilaan ja sitten antaa kunnan maksaa vaimon ja lasten elätys. Kun sitten kotiuduin tältä matkalta, oli aika suunnitella tulevaisuutta. Aikaisemmin olivat monet suoraan aloittaneet yksityisvvastaanottonsa panemalla oveen kyltin LÄÄKÄRI. Meidän asuntomme oli kuitenkin tähän sopimaton . Erikoistumaan pääsi Helsingissä vain mikäli oli väitöskirja valmiina, jotten täässä vaiheessa se tuntui mahdottomalta toteutttaa, sillä väitöskirrjja oli ollut tehtävä omin rahoin ja minullahan oli perhe elätettävänä. Minä ollin tietysti huolissani tulevaisuudesta ja kun kunnanlääkärin virkoja oli runsaasti tarjolla ja olinhan sitä työtä jo tehnyt pitkään,, että tiesin mitä se oli, sovittiin että muutetaan Helsingistä. Vilppulassa oli virka auki ja se oli lisäksi lähellä Tamperetta ja Helsinkiä. Sain virran ja sitten muutettiin sinne. Vilppula oli silloin 9000 hengen kunta lähellä Mäntän teollisuuskeskusta ja sen aluesairaalaa. Asunto oli hyvä ja vastaanotto oli samassa rakennuksessa, saattoi kesken vastaanoton mennä kotiin kahville tai lounaalle. Minulla oli vastaanotto joka päivä klo 8-17 välillä. Mutta vastaanotto ei loppunut koskaan klo 17, sillä säännöt olivat sellaiset, että jokainen potilass, joka oli tullut vastaanotolle ennen klo 17 oli otettava vastaan. Tämä merkitsi sitä, että melkein aina oli potilaita klo 20-21 saakka. Vastaanotto oli muuten
hyvin varustettu, oli jopa röntgenkone josta oli suuri apu kun sai keuhkokuvista
apua monien sydän ja keuhkojen tautien diagnostiikassa. Yksinkertaisemmat instrumenti, joutuivat kunnanlääkärit ostamaan itse. Niinpä minun oli ennen muuttamista tehtävä suuria ostoksia Helsingissä Instrumentariumissa, josta sain
tarvittavat ompeluvehkeet ,spekulat,korvahuuhtelulaitteet, jne. Virkaan kuului myös
ns rautatielääkärin tehtävät. Rautatieläiset olivat neuvotelleet itselleen ilmaisen lääkärinhoidon,mutta lääkärien puutteen vuoksi, hoitivat kunnanlääkärit sitä tehtävää sivutoimisesti. Palkkiona tästä tehtävästä minulla oli mahdollisuus matkustaa ilmaiseksi rautateillä minne halusin. Lisäksi oli minun tietysti hoidettava neuvoloita
ja tähän kuului matkustaa lähikuntaan Pohjaslahteen n 20 km päähän kerran viikossa pitämään neuvolaa, kunta oli niin pieni, ettei siellä ollut omaa lääkäriä silloin. Paitsi tätä vastaanottoa, kuuului tietysti kunnanlääkärin tehtäviin tehdä kotikäyntejä potilaiden luokse joita huonon kuntonsa vuoksi oli vaikeata tulla vastaanotolle. Keskimäärin joka yö oli yksi kotikäynti,usein 3 kappaletta. Oli selvä, että tämä kävi voimille ja niinpä sitä yritti hankkia sijaisen kandidaattiseuran kautta niin useasti kuin suinkin mahdollista. Tavallisesti pidin keväällä 2 viikkoa ,syksyllä 2 viikkoa ja mikäli mahdollista ,kesällä 4 viikkoa. Työtä oli siis paljon ja tietysti tulot sen mukaiset. Muutimme siis syksyllä Vilppulaan ja lähestyi joulu. Koska Vilppulassa ei juuri ollut mitään kauppoja ,ajattelin paria päivää ennen joulua tehdä ostosmatkan Jyväskylään,joka oli myös mukavan automatkan päässä. Tie oli hyvin mutkainen ja ajattelin ajaa hyvin varovaisesti. Olin jo melko lähellä Jyväskylää, muistaakseni Multian kunnassa,kun tulee vastaan
mutkassa Volga merkkinen auto keskellä tietä. Minun oli väistettävä ja kun tie
oli kapea otti oikea etupyörä lumipenkkaan, sillä seurauksella , että auto luisui vääjäämättä ojaan. Kaikeksi onnettomuudeksi ojassa oli siinä kohdassa iso, lähes auton kokoinen kivi ja siihen minun rakas Peugeotini törmäsi. Vauhti ei ollut kova,mutta menin tärähdyksestä vähän sekaisin mutta mikä ikävintä auton etuosa meni luuttuun niin, ettei sillä voinut enää ajaa. Volgassa oli kaksi miestä ja he kuitenkin pysäyttivät autonsa,kun näkivät miten minulle oli käynyt Kun minä sitten yritin esittää että tämähän oli teidän syy,joten teidän vakuutusyhtiönne on syypää maksamaan minun autoni, niin nämä kaverit sanoivat tulevansa Tulomajoelta, jossa Venäjän puolella suomalaiset rakensivat voimalaistosta. Nämä kaverit tunsuvat suomalaisen oikeuslaitoksen, kun he sanoivat: kato sinä oli yksin ja meitä on kaksi, me sanotaan oikeudessa , että sinä ajoit väärin ja kun meitä on kaksi,meitä uskotaan eikä sinua. No mitäs siinä riitelemään. Tuli yksi ystävällinen autoilija joka auttoi minut puhelimeen ja sitten tilasin taksin kotiin ja hinaus-auton,joka vei autoni korjattavaksi. No minä olin kuitenkin säilynyyt terveenä ja sehän oli pää-asia. Auto laitettiin kuntoon,mutta korjaus tuli kalliiksi. Onneksi minulla oli vakuutus ,joka korvasi, ainoa mikä meni oli bonukset.Kun rahaa tuli, ajattelin sitten osaa uuden auton ja se tuli vielä samana talvena. Ostin tälläkin kerralla Peugeotin, jota sinä aikana pidettiin laatu-autona ja samalla sain vanhan vaihdettua. Merkki oli Peugeot 404 ja se oli minun elämäni ensimmäinen ihan uusi auto. Sen hinta oli 12.500 silloista markkaa ja kun se oli samalla minun työvälineeni, jonka hinnasta sain vuosittain vähentää verotuksessa 35%, ei sen osto budjettia paljon rasittanut. Ensimmäisen autoni ,rakkaan Vauxhallin olin joutunut vaihtamaan , koska sen jarrut eivät toimineett ja moottori kulutti jo huomattavasti öljyä. Jyväskylässä oli meidän naapurinamme ollut Mikkilä, joka oli
työssä Jyväskyläläisessä autoliikkeessä. Kun hän näki Vauxhhallini surkean kunnon, hän lupasi ottaa sen vaihdossa vastaan ja myydä minulle edullisesti tämän nyt kolaroimani Peugeotin. Se Oli ihan uuden näköinen ja sillä oli ajettu vai 20.000 kilometriä. Maksoin siitä 6000 markkaa ja olin sitten siihen hyvin tyytyväinen.Kun minä sitten ajoin Jyväskylässä Vauxhallini sinne autoliikkeesen, oltiin ensin vähällä kolaroida eräässä kulmassa kuorma-auton kanssa, kun jarrut eivät toimineet. Sain kuitenkin lopuksi Vauxhallin sinne autoliikkeen pihalle moottorijarruttamalla, vaikka siinä kyllä tuli hiki otsalle, onneksi oli hiljainen liikenne sinä iltana. Erikoisesti on Vilppulasta jääneet mieleen kotikäynnit. Muistan kun kerran menin erästä vanhaa rouvaa katsomaan,jolla oli pneumonia. Omaiset olivat leiponeet ja kattaneet vain minua varten oikein juhlapöydän, olin todella hämilläni, siihen aikaan vielä lääkäriä arvostettiin maaseudulla. Toisen kerran muistan kun menin katsomaan 91 vuotiasta entista posteljoonia yöllä.kun tämä oli tullut huonovointiseksi. Ensin mentiin autolla 20 km ja sitten reellää, koska autolla ei enää päässyt. Rekimatka siinä vällyjen alla ja tähtien tuikkeessa oli melkein romanttista. Perillä oli sitten jo hieman toipunnut potilaskin vastassa. Kun kyselin lähemmin,milloin se alkoi heikottaa, hän sanoi, että kun minä työnsin tuota pulkkaa,jossa oli saunavettä ylämäkeen, niin tuli huono olo. No eihän se sen vaarallisempaa ollut, mutta sovittiin postiljoonin kanssa, että saunavedet seuraavan kerran saa työntää nuorempi väki, 91-vuotiaalle riittää pelkkä saunominen. Kun kyselin postiljoonilta, miten hän on pysynyt niin hyväkuntoisena niin pitkään hän sanoi, että kun sitä näitä Vilppulan mäkisiä teitä pyöräili postia 40.vuotta sitä väkisinkin kunto pysyi hyvänä. Vilppulassa tutustuin myös Mäntän sairaalassa oleviin kolleegoihin ja eräs oli jo minuun aikaisemmin tuntemani opetti minut keilaamaan, Mäntässä oli rakennettu hyvä keilahalli ja olihan sekin ruumiinliikuntoa.
Minusta oli mukava olla työssä Vilppulassa,mutta työtä oli liikaa yhdelle lääkärille, joten kun minua pyydettiin Jyväskylän maalaiskunnan kunnanlääkäriksi, kun siellä pitkään toiminut lääkäri Mikola oli saanut lääninlääkärin viran. Tehtävään
haluttiin,jokin jolla olisi ollut synnytyksen hoidosta kokemusta ja minähän olin jo tehnyt monta sectiota ja hoitanut synnytyslaitosta. Lisäksi maalaiskunnassa oli 2
kunnanlääkäriä ja lisäksi keskussairaaalla lähellä, jonne voisi lähettää vaikeat tapaukset. Kaikkein tärkein syy muuttoon oli kuitenkin, että Jyväskylä oli tietysti
lasten koulukaupunkina ihan toista luokkaa kuin Vilppula olihan siellä Normaalilyseo, jossa minä olin käynyt ja jonka tapana oli noudattaa tapaa, että jos vanhemmat ovat kouluakäyneet, on lapsilla pluspisteitä,kun ne aikanaann kouluun pyrkivät. Lisäksi oli
kunnanlääkärin asunto erittäin hyvä. Kun sota-aikana mm Saksan armeija tarvitsi
suksia rakensi eräs silloin hyvin menestyvä ja saksalaisten kansssa suuria kauppoja tehnyt suksitehtailija rakensi suuren hienon asunnon itselleen Kuokkalaan kauniin järven ranna lähelle. Asunnossa oli suuri puutarrha ja 21 huonettta. Kun sitten sodan jälkeen tämä suksitehtailija teki konkurssin, osti kunta tämän kiinteistön ja koska se sijaitsi sopivan lähellä maalaiskunnan synnytyslaitosta, sopi se hyvin kunnanlääkärin virka-asunnoksi. Synnytyslaitos oli kaksikerroksinen rakennus,joka luultavasti oli aikaisemmin ollut jonkinlainen oppilaitos. Maalaiskunta oli kuitenkin kasvanut kovasti, joten siellä oli paljon synnytyksiä Minun aikanani siellä oli n 850 synnytystä vuodessa, joka nykyään jo työllistää 3 gynekologia, mutta minä hoidin tämän laitoksen ja äitiysneuvolat yksin. Lisäksi tuli vastaanotto ja koululääkäärin tehtävät-. Mikola oli ensin aikonut pitää asunnon vielä lääninlääkäriksi tultuaankin, mutta eihän kunta voinut siihen suostua. No itkua vääntäen kantoivat sitten Mikolan lapset muuttotavaroitaan ulos,kun me muuttettiin sisään. Minusta se oli omituista, he pitivät asuntoa kuin omanaan, vaikka se oli virka-asunto. No, muutettiin ja vähän se aluksi oli talo tyhjän tuntuuinen, mutta saatiin kuitenkin kaikki tärkeät asiat toimimaan. Talo oli kuitenkin puulämmitteinen, mutta kunta antoi ilmaiset puut. Talvella ei talo tahtonut pysyä lämpimänä ellei keskellä yötä käynyt heittänmässä muutamaa halkoa pannuun. Koska minulla jo päivystyksen vuoksi oli muutenkin yöherätyksiä, sain sitten neuvoteltua, että kunta järjesti öljylämmityksen, että sain nukkua joskus rauhassa edes yhden yön. Vastaanotto oli keskellä kaupunkia Röntgenlaitoksessa, jonka omisti keskusairaalan röntgenlääkäri Airaksinen. Mikola aluksi ei halunnut jatkaa vastaanottoaan, muttta katui n vuoden kuluttua ja halusi vanhan vastaanottonsa takaisin. Sehän ei ollut kunnan, vaan kunta oli sen vuokrannut Airaksiselta. Asunnon aiheuttama kateusko oli kysymyksessä. Vai ajatteliko Mikola kilpailla minut ulos. No, kunta osti minulle samasta talosta vastaanottohuoneuston, joten minulla oli yhtä runsaasti potilaita kuin ennenkin. Minä viihdyin toisaalta hyvin Jyväskylässä, jossa oli vanhoja tuttuja ja lapsilla oli hyvät koulumahdollisuudet. Kesälomilla saattoi jo tehdä matkoja ulkomaillekin,kun lapset olivat jo niin isoja. Minä päätin rakentaa itselleni paremman matka-auton , koska pitkillä matkoilla tarvitaan tilaa. Ostin käytetyn Taunus pakettiauton, josta sai mukavasti tällaisen matka-auton. Tein siihen sisustusta ja sijoitin siihen jopa jääkaapin,joka toimi nestekaasulla ja se oli tarpeen ja se toimi hyvin koko ajan. Auto kaipasi kuitenkin huoltoa, joten tetin siihen varmuuden vuoksi täydellisen moottoriremontin. Sen teki eräs potilaani,joka oli autokorjaamon omistaja. Itse maalasin auton uudestaan ja siitä tuli niin hyvä, että ajoimme sillä aina Istanbuliin saakka Sveitsin ja Jugoslavian kautta. Takaisin tultiiin sitten Bulgarian ja Romanian kautta aina Unkariin ja käytiin jopa Budapestissä. Sieltä Wieniin ja takaisin kotiin. Mukana oli vanha kypärämäkeläinen Reiska, joka oli naimisissa minun serkkuni Kyllikki Jääskeläisen kannssa. Hän suuteli kotimaan kamaraa kotiin tultuaan, oli kai ollut jännä reisu. Ja olihan sitä, kun nukuttuin pressun alla Unkarin pustalla ja yöllä kuului lähellä laukauksia. No terveenä kuitenkin tultiin kaikki kotiin ja sitten taas jaksettiin tehdä tovi työtä täysillä. Joskus tapasin Jyväskylässä myös vanhoja koulukavereita mm Jorma Vuoren. Hän oikeastaan otti yhteyttä minuun, kun tiesi minun olevan lääkäri ja hänen lapsensa olivat useasti sairaana. Tein hänen luokseen monta kotikäyntiä. Jorma oli mennyt jonkin pankkineidin kanssa naimisiin ja tämä oli melko tavallisen näköinen, voisi jopa sanoa ruma, verrattuna siihen hänen nuoruutensa toivottomaan ihastukseen, josta olen aikaisemmin kertonut. Kävin Jorman luona usein öisinkin kotikäynnillä kun Jorman lapset sairastivat kuumelutauteja ja annoin jopa ilmaiset lääkkeet. Jorma oli sitä mieltä, että eihän sitä näin kaveriien kesken mitään maksua tarvitse maksaa, mutta kai hänellä oli vähän huono omatunto,kun hän sanoi, että hänellä on yksi mehiläispesä, jonka tuoton hän sitten voi syksyllä antaa minulle, siis hän ajatteli antaa mehiläisten maksaa lääkärinpalkkiot. No, syksy tuli ja mehiläiset olivat olleet ahkeria, että sitä hunajaa tuli toistakymmentä kiloa. Minä sain hunajan ja velka oli kuitattu. Ei kuitenkaan mennyt kuin viikko, kun Jorma tuli meille selvittämään, että itse asiassa tämä hunaja on niin kallista että hänellä ei ole varaa antaa sitä kaikkia, saisin hänen mielestään liian hyvän palkan. Kyllähän minä Jorman tunsin, hän oli saita kuin Skotlantilainen. No, minä sanoin, pannaan sille hunajalle kauppahinta ja minä katson lääkärihinnastosta mitä nämä kotikäynnit maksavat ja sinä saat sitten joka pennin minkä minä olen velkaa, Laskettiin ja siinä kävi niin, että Jorma olisi ollut maksava minulle 500 mk lisää hunajan lisäksi. Jorma lähti mutisten pois, eikä hänestä ole sen jälkeen kuulunut. Tämä oli juuri se Jorma, jonka äiti sanoi, ettei meidän Jorma lähde sinne Helsinkiin hulluttelemaan, vaan hankkii itselleen kunnon ammatin.Kaverit ovat niitä, jotka ovat kaikkein röyhkeimpiä käyttämään sinua hyväkseen.Kun oli oltu Jyväskylässä parisen vuotta, alkoi liikkua huhuja, että maalaiskunnan synnytyslaitos suljettaisiiin ja synnytykset siirrettäisiin läheiseen keskussairaalaan. Tämä tietysti oli oikea ratkaisu,mutta kunnalla oli probleemeja oman sairaalansa henkilökunnan kanssa. Minä aloin ajatella tulevaisuutta, sillä sairaalan toiminnan loputtua menettäisin melkoisen suuren osan tuloistani, sillä sairaalan työstä maksettiin toimenpidepalkkiot. Lisäksi olin nyt kiinnostunut tulla spesialistiksi ja koska saattoi saada osan erikoiskoulutusta hyväksytyksi mikäli toimisi dosentin alaisessa aluesairaalassa, päätiin muuttaa Kuusankoskelle,jossa toimi Dosentti Hiilesmaa synnytysosaston lääkärinä. Sovittiin kuitenkin, että perhe ei muuta Kuusankoskelle,vaan minä käyn siellä työssa vaaditun ajan ja käyn viikonloppuisisn Helsingissä, jonne perhe muuttaisi lasten koulunkäynnin takia mieluummin kuin Kuusankoskelle. Taas tuli eteen tämä asunnin etsiminen Helsingistä. Käytiin katsomassa useita paikkoja,mutta ei oikein onnistanut. Sitten tuli kadulla vastaan minuun entinen oppilaani Karjalan yhteiskoulusta ja kun siinä sanoin hänelle, että olen nyt vaan tullut etsimään Helsingistä asuntoa. Hän sanoi, että hän on juuri muuttanut ja hänellä on osake Mannerheimintiellä aivan naistenklinikan lähellä ja hän mielellään vuokraisi sen minulle. No asunto ei tietysti ollut suuri,mutta kun minä olin melkein aina pois mahtuihan siihen ja tilapäiseksi se oli tarkoitettukin. Minä olin töissä Kuusankoskella ja tulin viikonloppuina Helsinkiin mikäli en päivystänyt. Kuusankoskella oli dosentti Hiilesmaa esimiehenä ja gynekologiylilääkärinä ja hänellä oli hyvin paljon käytännön kokemusta ja sain häneltä paljon sellaista tietoa,mitä ei aina löydy oppikirjoista. Helsingin naistenklinikka oli lähellä ja usein siellä tarvittiin äkkiä sijaista,, jonkin sairastuttua ja koska me olimme lähellä , soitettiin usein Hiilesmaalle. Minä sain ensin lyhyempiä sijaisuuksia ja sitten pitempiä. Ensimmäinen sijaisuuteni sattui hieman dramaattisesti siten, että jo lähes valmis gynekologi , Strandell, jolla onnettomuuudeksi oli sokeritauti, sai tautikohtauksen työssään, sanottiin, että hän oli laiminlyönyt hoitaa itseään, kun tajusi, että hänen sairautensa on jo liian pitkällä ja että hän kohtta tulisi melkein sokeaksi eikä pystyisi enää leikkaamaan. Hänet löydettiin tajuttomana päivystys-aikana ja sitten tarvittiin kiireesti sijainen. Hiilesmaa oli niin suurenmoinen esimies, että heti lähetti minut naistenklinikalle, koska tiesi, että sillä tavalla hän auttaa minua urallani eteenpäin, vaikka minua olis tarvittu Kuusankoskellakin hänen apunaan, onneksi meitä apulaislääkäreitä oli kaksi, että hänen ei aivan yksin tarvinnut jäädä. Sitten meni jonkin aikaa ja Dos Wichman sai tutkimusprojektin USA:sta,jolloin hän joutuisi olemaan poissa 2 vuotta. Tässä tehtiin sitten , että mentiin alhaalta ylöspäin,kunnes siis jäi yksi apulaislääkärin virka tyhjäksi. Opetusvirka oli siis kolme vuotta, joten tätä ei voitu panna hakuuun, vaan voitiin täyttää sijaisella ja sen viran minä sitten sain, kun jo olin tuttu klinikalla ja sen jälkeen sitten olikin jo jalka ovenvälissä erikoistumista varten. Tämä oli raskasta aikaa, sillä työskennellä niin kaukaa kotoa ei tietenkään ollut hauskaa. Kun sitten kerran tulin Kuusankoskelta kotiin Helsinkiin oli asunto tyhjennetty, siellä ei ollut ketään ja melkein kaikki tavaratkin olivat poissa.Vaimo oli käyttänyt hyväkseen tilannetta,jolloin minä ja Äitini satuimme olemaan poissa samanaikaisesti kotoa. Hän oli minulta salaa hankkinut itselleen asunnon ja vei molemmat lapset mennessään. Tämä aika oli tietysti vaikeaa, sillä minulla oli jo työn puolesta aika paljon stressiä ja lisäksi tuli tämä avioeron vaikea aika. Toisaalta tämä tämä oli hyvä asia sillä ne ristiriidat,johon olimme jo pitkään joutuneet eivät olisi selvinneet millään muulla tavalla. Pääsin siitten myös naistenklikalla erikoistumisvirkaan ja tapasin siellä Elinan, josta tuli sitten vaimoni, ja neljän lapseni äiti, mutta siitä lisää kappaleessa Elina.